Tervetuloa Vaattojärvelle ! ![]() Kesän tanssit on tanssittu. Kiitokset kävijöille ja työntekijöille!!!!
|
|
|||||
| Vaattojärven kylä on
vajaa 200 asukkaan kolarilainen järvikylä, joka on tunnettu vireästä kylätoiminnastaan ja etenkin Rantapaviljongista. Kylässä on asuttuja taloja noin 80 ja vapaa-ajanasuntoja noin 70. Kylässä on kauppa ja koulu, jonka oppilasennuste on lähitulevaisuudessa vakaa, koska Vaattojärvi- Venejärvi alueella asuu nuoria lapsiperheitä. Kylässä on
neljä toimivaa maitotilaa,kaksi lammastilaa, perunanviljelijä, kaksi kenttäsirkkeliä, yksi puusepänverstas ja korjaamotoimintaa. Vaattojärven Kyläyhdistys ry on toiminut yli 20 vuotta, jona aikana se on tehnyt lukuisia yhteisiä hankkeita pääasiassa talkoovoimin. Ensimmäinen hanke oli 70-luvun lopussa rakennettu valaistu kuntorata, 1.6 km. Sen jälkeen tehtiin kahdessa eri osassa katuvalaistusta n.7.5 km. Uimarannan tien teko ja raivaustyö aloitettiin vuonna -85 ja rakennusten teko rannalle aloitettiin seuraavana vuonna. Tähän asti suurin ponnistus on ollut rantapaviljongin rakentaminen, joka aloitettiin syksyllä vuonna 1991. Paviljonki valmistui juhannukseksi 1992 ja sen jälkeen uimarannan alueelle on rakennettu useita muita rakennuksia mm. anniskeluterassi, sisävessat, keittiö, pukuhuoneet Uuden koulun rakentamisen yhteydessä vuonna 1994 kyläyhdistys rakensi koululle täysimittaisen jääkiekkokaukalon valaistuksineen sekä hieman myöhemmin pukeutumistilan. Vaattojärven Rantapaviljonki on Länsi -Lapin ainoa toimiva kesätanssipaikka, josta saadulla tuotolla kylää on kehitetty monin eri tavoin yhteistyössä mm. Lapin Ympäristökeskuksen sekä Kolarin Työvoimatoimiston kanssa. |
||||||